Tahatonta pulikointia

Tänään käytiin viimeisellä koirakoulukerralla, kun kurssi päättyi. Harjoiteltiin ei mene -käskyä, jolla koiran on tarkoitus lopettaa mielenkiintoisen asian perään meneminen. Kun Noke ohjaajan riittävästi houkuttelemana irtosi viereltä, sanoin tiukasti "ei mene" ja kun Noke ei tästä käskystä pysähtynyt, niin jatkoin koiran perään kävellen siten, että lopulta myös kosketin kädellä Noken niskavilloja. Tällä loppuun asti menemisellä ja koskettamisella on se tarkoitus, että koira ei opi leikkisästi pakenemaan karkuun aina sitä puolta metriä omistajaa edellä. Sitten peräännyin heti iloisesti koiraa kutsuen ja olin itse avoimessa asennossa kädet levällään ja vähän taaksepäin nojaten. Tällainen asento kuulemma on avoimempi ja houkuttelevampi koiralle komentamisen jälkeen. Näin koiralle opetettiin siis ensin mikä on epätoivottua käytöstä (kiellosta huolimatta houkutuksen perään lähteminen) ja heti perään mikä taas toivottua käytöstä (luoksetuleminen).

Kysehän tässä harjoituksessa ei suinkaan ollut voimankäytöstä, vaan ennemmin päättäväisestä energiasta ja siitä, että opeteltava asia menisi kerralla perille. Kun kerran kieltämisen jälkeen kuljin vierelle ja otin Nokea tomerasti ihan kaulapannasta kiinni, niin sen jälkeen se ei enää lähtenytkään ohjaajan perään, vaikka ohjaaja miten yritti saada Noken irtoamaan. Ohjaaja sanoi Noken vaikuttavan sillä lailla herkältä koiralta, että sille menee ei-toivotusta käytöksestä komentaminen nopeasti kaaliin. Kuitenkaan Noke ei mennyt komentamisesta mitenkään lukkoonkaan, joten mistään liiallisesta herkistelystä ei myöskään ollut kyse. Hyvä toisaalta ettei nyt ihan luupääkään ole. Tiedä sitten onko kyse herkkyydestä vai miellyttämisenhalusta, mutta ei Nokea ole kyllä montaa kertaa tarvinnut aiemminkaan samasta asiasta kieltää. Esimerkiksi aamuisin sänkyyn hyppääminen, jota Noke harrasti joskus pikkupentuaikoina, saatiin kerrasta loppumaan kun minä eteisestä käsin ja Tuukka sängystä käsin älähdettiin samalla hetkellä, kun Noke oli ponnistamassa kohti sänkyä. Nyt pitää vaan kovasti harjoitella tuota ei-menemistä. Jospa vaikka läheinen jalkapallokenttä olisi joskus tyhjä, niin voisi käydä heittämässä jotain palloa Noken silmän välttäessä ja sitten kieltää sen perään lähteminen. Tai sitten mennään pitkän liinan kanssa puistoon ja kielletään kaikenlaisten houkutusten perään höntyily.

Tänään ennen kurssikertaa käytiin Noken kanssa Haukanniemessä. Menomatkalla Noke tipahti jotenkin epähuomiossa veteen rantatörmältä eikä oikein meinannut päästä ylös. Koira naamioi koko tapauksen kuitenkin aika hienosti kepinhakureissuksi, kun nousi vedestä lopulta takaperin kohtalaisen kokoinen keppi suussaan. Huvittava tapaus, jonka sain suurimmaksi osaksi taltioitua myös puhelimella. Lisäksi reissu piti sisällään Noken katoamisen muutamaksi kymmeneksi sekunniksi. Noke lähti metsäpolulta haistelemaan pellon suuntaan ja kun en sitä hetken päästä enää missään nähnyt, niin aloin sitten huhuilla Nokea takaisin. Kun koira ei mistään puskasta juossutkaan vastaan, niin kyllähän siinä kieltämättä alkoi vähän jo ihmetyttää, että mihin se nyt oikein joutui. Lähdin pellolle huhuilemaan ja hetken päästä Noke sitten jo riensi metsäpolun suunnasta luokse. Oli kyllä aika kurja se hetki, kun ei tiennyt koiran sijaintia. Toisaalta tämä oli myös hyvä muistutus siitä, että vaikka luoksetulo on sujunut, niin sitä silti pitää harjoitella ihan hirmuisen paljon. Mutta mikäs siinä, mehän harjoitellaan! Tässä nyt se räpiköintipätkä.