Wilmukka

Kävin tuossa taannoin toukokuussa Noken kanssa ihan vaan päiväreissulla Helsingissä. Kohteina olivat serkun hevonen sekä Wilma-koira ja toki myös näiden kahden omistajat. Wilma-koira viettää paljon aikaa pohjoisessa ja kun nyt häntä oli kerrankin mahdollisuus nähdä etelässä, niin pitihän Nokelle näyttää koira, jonka vuoksi koko Nokelainen meillä on! Ystäväni Wilma-koirahan oli meillä hoidossa useamman pätkän kesällä 2013 ja sai meidät täysin ihastumaan itseensä ja edustamaansa rotuun. Kyllä teidän pitää hankkia oma Wilma, olivat sellaiset sanat, jotka ovat jääneet elävästi mieleeni ystäväni sanomina. Ja niinhän me sitten tehtiinkin!

Noke oli Wilmasta aivan innoissaan. Vaikka Wilma leikattu onkin, Noke oli aivan valmis pistämään uusia lapinkoiria alulle aivan siinä keskellä kirkasta päivää. Wilma oli siis aivan käsittämättömän ihana Nokenkin mielestä! Itselleni tilanne oli hyvin tunteikas. Tuntui niin sykähdyttävältä nähdä Wilmaa taas pitkästä aikaa ja katsoa koiria yhdessä. Näin se vaan elämässä menee, että yksi asia saattaa merkittävästi vaikuttaa siihen, mihin suuntaan itse kunkin polku alkaa kaartua. Meille Wilmaan tutustuminen oli suurin yksittäinen syy siihen, että päätimme ottaa oman koiran. Näin ne pyörät pyörivät universumissa.

Voi jestas sentään on kyllä hyvänhajuinen ja kiinnostava tapaus tämä Wilma-koira!

Pitääpä vähän supatella ehdotuksia suoraan korvaan jos se vaikka lämpenisi!

Kiitos vaan huomiosta, mutta eivätpä nuo keskenkasvuiset sällit oikein innosta.