Agilityä

Pahoittelut pitkästä postausvajeesta! Paljon on ehtinyt tapahtua Noken elämässä ja suuren osan siitä olen tallentanut blogin sijasta Instagram-kuviin. Yritän nyt ihan oikeasti terävöityä bloginkin kanssa, että tulisi kirjoitettua ihan kokonaisia lauseita ja kappaleita kuvatekstien sijaan.

Ehkäpä jo tiedättekin, että Noke on aloittanut agilityharrastuksen! Alkeiskurssille haimme jo keväällä ja huhtikuussa saimme sitten tietää, että Noke on hyväksytty kurssille mukaan. Kurssille oli siis enemmän tulijoita kuin mitä agilityhalli voi ottaa vastaan, joten siksi hakiessa piti kertoa koirasta ja perustella, miksi haluaa sen kanssa aloittaa agilityn. Noke kun on perusluonteeltaan rauhallinen koira, niin ajattelimme, että säpäkkä harrastus tasapainottaisi koiran ominaisuuksia. Lisäksi agility toimisi varmasti hyvänä vastapainona Noken toiselle harrastukselle eli rallytokolle. Kehuimme tietenkin Noken olevan myös motivoitunut oppimaan uusia asioita ja että se on keskittynyt treeneihin vaikka ympärillä on ollut muita koiria. Näillä tiedoilla pääsimme siis sisään.

Alkeiskurssin ensimmäisellä kerralla uudehkossa sisähallissa istuskellessamme Noke kuitenkin oli kuitenkin aivan ylivirittynyt ja läähätti levottomasti. Lotta-kultaisennoutajan perään Noke suorastaan vinkui eivätkä mitkään maailman herkkupalat siinä kiinnostaneet. Esteiden puolella Noke pahimmillaan vain haisteli keinonurmilattiaa eikä kiinnittänyt ohjaajan komenteluihin juuri mitään huomiota. Jotain koiran ajatusten harhailusta kertoi sekin, että Noke nosti jalkaansa muuria vasten ja lirutti viestinsä edellisten päälle. Parhaimmillaan Noke suoritti kuitenkin aivan mallikkaasti ja esimerkiksi keppien pujottelu sujui kurssin loppua kohti jo suorastaan sulavasti. Laidasta laitaan saimme siis alkeiskurssilla tuntea niin onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita!

Jatkokurssin alkaessa heinäkuussa käsissämme olikin sitten aivan eri koira. Keskittyminen on ollut aivan huikealla tasolla ja herkkujen perässä on tehty vaikka mitä temppuja. Edelleenkään Noke ei ole osoittanut merkkejä agilitytykiksi muuttumisesta, mutta sehän ei nyt varsinaisesti meillä tavoitteena olekaan. Kurssilla on päästy tekemään yksittäisten esteiden sijaan radanpätkiä ja joka kerralla olemme oppineet jotain uutta Nokesta ja sen tavasta toimia. Noke ohjautuu agilityssäkin voimakkaasti ohjaajastaan ja pienilläkin asioilla on iso merkitys koiran liikkumiseen. Nyt tavoitteena onkin enemmän häivyttää ohjaajaa ja saada koira irtoamaan paremmin eli suorittamaan, vaikka Tuukka ei olisikaan koko ajan siinä vieressä juoksemassa ja ohjaamassa.

Eilen saatiin tähän harrastukseen yksi vaihde lisää, kun askartelimme aurauskepeistä ja putkieristeistä takapihalle Noken ensimmäisen agilityesteen. Noke oli jotenkin ihan innoissaan esteen yli hyppimisestä ja meitäkin Tuukan kanssa tietenkin hymyilytti kovasti. Vaikka itse sanonkin, niin hieno tuosta esteestä tuli ihan ensiyrittämällä! Nyt päästään viikkotunnin ulkopuolellakin treenaamaan ohjauksia ja saadaan varmuutta niin omaan kuin koiran tekemiseen.

Viime kerrasta täytyy muuten kertoa vielä hauska sattumus. Noken suosikkikultainennnoutaja pääsi kesken treenien riekkumaan hallissa valtoimenaan Noken ja Tuukan harjoitellessa hallin toisessa päässä keppejä. Lotta juoksi suoraan Noken nenän eteen monta kertaa ja yritti saada Noken mukaansa juoksemaan. Tuukka tietenkin kielsi Nokea lähtemästä ja Lotan omistaja yritti omalta osaltaan saada koiraa palaamaan luokseen. Neljäs Lotan kutsu oli kuitenkin Nokellekin liikaa ja niin lähtivät koirat yhdessä temmeltämään hallissa. Ensimmäistä kertaa ikinä Noke lähti juoksemaan omille teilleen hallissa ja selvästi nautti yllättävästä tilanteesta aivan kamalasti. Hetken juostuaan koirat palautuivat ruotuun ja treenit jatkuivat kuten ennenkin. Varmasti oli kuitenkin sellainen tapaus, mitä Noke sitten aikanaan vanhana pappana muistelee kiikkutuolissa. Oli ne vaan aikoja kun silloin kerran Lotan kanssa juostiin villeinä ja vapaina agilityhallissa!