Vähän turhan harvoin tulee tätä blogia nykyään päivitettyä. Toisaalta meillä ei niinkään ole ollut nyt tapahtumia, joista kertoa. Viime viikolla tosin avattiin eläinlääkärikausi tämän vuoden osalta. Maanantaiaamuna Noke siristeli vasenta silmäänsä ja vähän sitä käpälöikin. Olin katsovinani, että silmän pinnalla olisi jotain epätasaisuutta ja varasin sitten ajan samalle silmiin erikoistuneelle eläinlääkärille, jolla
käytiin joulun allakin. Noke kuitenkin lopetti siristelyn pian lääkärille soittamisen jälkeen. Päätettiin kuitenkin käydä sitä näyttämässä, kun kerran oli se aika jo ehditty varata. Ajattelin samalla kysyä lääkärin mielipidettä näistä Noken toistuvista silmäoireiluista.
Tiistaina sitten mentiin lääkärille ja silmä tutkittiin. Vilkkuluomen alapuoli punoitti hieman ja siihen saatiin silmätipat. Kerroin siinä samalla lääkärille Noken silmäoirehtimishistorian ja hän kuunneltuaan kommentoi asiaa niin, että Nokella on herkät silmät ja että nuoren koiran (
taisipa käyttää peräti sanaa pentu) silmät
eivät ole vielä yhtä kehittyneet kuin aikuisella ja siksi saattavat oireilla helpommin. Katupöly- ja siitepölykautta varten saatiin mukaan vielä keinokyyneleitä, joita aletaan tuon toisen kuurin jälkeen käyttää ennaltaehkäisevästi. Ja kyllähän nuo kadut muuten jo pöllyävät! Varmaan vielä enemmän pölyä liikkuu vielä tuossa polvenkorkeudella. Lisäksi Nokehan kulkee kaikkien puskien läpi kuten ennenkin, joten sieltä tulee vielä osaltaan niihin herkkiin silmiin osumaa ja ärsytystä. Mukava kuitenkin oli kuulla lääkärin sanovan, ettei ei tässä nyt mistään sen ihmeellisestä pitäisi ole kyse.
 |
| Tänään paistoi jälleen aurinko. |
Tuon lääkärikäynnin lisäksi ei kuulu juuri kummempaa ja asiat ovat Noken kanssa mallillaan. Lumi sulaa ja linnut laulavat ja koiratapahtumia alkaa olla melkein joka viikonlopulle. Sunnuntaina käytiinkin Pilvi-koiran kanssa roadtripillä koirien speed race -kisoissa. Siellä oli koirille tehty halliin 60 metrin kuja, jonka juoksemisesta otettiin aika ja nopeimmat palkittiin. Palkintopallille ei Nokella ollut asiaa ja lopullinen sijoitus taisi olla isojen luokassa 17/19, kun aika oli 7,06 ja voittajan aika 4,98. Pienten luokassa voittajat olivat itse asiassa juosseet Nokea kovempaa! Mukava oli silti käydä vähän tuollaisessa harvinaislaatuisemmassa tapahtumassa. Saa nähdä mitä tässä kevään mittaan vielä keksitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti