23. helmikuuta 2015

Pienenpieniä

Noken kanssa sattuu aina kaikkia hauskoja tapauksia, kuten tuo taannoinen aiemmin mainitsemani sireenin tahdissa ulvominen. Laitanpa tähän listaan muutaman arkisen tapahtuman viimeisten viikkojen ajalta.
  • Noke tuntuu tykkäävän erityisesti vanhoista ihmisistä. Ystävällisen tuttavallinenhan se on kaikkia kohtaan, mutta nuo seniori-ikäiset kansalaiset taitavat Noken mielestä olla niitä kaikista kivoimpia. Erityisesti Noke pitää kyllä mummeleista. Eräällä aurinkoisella aamulenkillä vastaan sattui köpöttelemään pari iloista mummelia, joita Noke meni heti yhtä iloisesti tervehtimään, kunhan mummelit olivat ensin pysähtyneet ja esittäneet olevansa Nokesta kiinnostuneita. Sitten alkoikin kunnon Noke-show, kun maassa piti kiehnätä, kieriskellä, tepastella, heiluttaa häntää ja ryömiä ja lisäksi vähän ulvoakin vou-vou-vou, että rapsuttakaa nyt tätä minun mahapuolta, kun kerran siinä olette niin sopivasti. Mummelit kehuivat Nokea ja kuulemma silmien yläpuolella olevat vaaleat täplät saavat Noken näyttämään oikein komealta. Oikein tuttavallisesti jutusteltiin siinä tovi koirista sun muusta ja kun mummelit sitten lähtivät jatkamaan matkaansa, niin pitihän Noken niiden perään jäädä vähäksi aikaa katsomaan, että tosiaanko sinne nyt menevät. Tätä Noken mummelifaniutta pitää varmaan käyttää hyväksi siinä vaiheessa, jos vaan joskus ollaan mukana kaverikoiratoiminnassa. 
  • Uuden kameran saatuani olen monesti valoisan aikaan lenkkeillessämme ottanut kuvia Nokesta. Monesti Noken ollessa vapaana katselen ympärilleni sillä silmällä, että missä sattuisi olemaan joku hyvä kuvauspaikka. Kerran Saimaan rannalla kävellessämme bongasin sitten kauniisti vihertyneen kaarnaisen puun, jonka runkoa vasten olisin Nokesta halunnut ottaa potretin. Noke ei oikein tuntunut ymmärtävän ohjeitani ja kun vaan osoitin puuta ja kannustin, että siihen vaan Noke, niin eiköhän Noke hätäpäissään lopulta hypännyt puunrunkoa vasten oikein kunnon parkourhypyn kaikki jalat ilmassa etujaloilleen alas kiepsahtaen! Kehuin kovasti suorituksesta ja jatkettiin matkaa ilman tuota visioimaani valokuvaa. Kaikkea se Noke-poloinen onkin valmis tekemään pyynnöstä. Kas kun ei vielä takapuoli edellä yrittänyt sinne puuhun kiivetä!
  • Hihnalenkillä viime viikolla ohitimme kapealla tiellä naisen ja taaperoikäisen lapsen. Ihmettelin näiden kohdalla ollessamme, että miten Noke nyt näin hidastelee ja katselee lasta noin tarkkaan. Ohitse päästyämme Noke pysähtyi tuijottamaan lasta ja sitten tajusin, että lapsella on kädessään pitkä risu, jolla oli tökkinyt lumihankea. Kaikkien osapuolten ollessa hiljaa ja seuratessa tapahtumia kuin hidastetussa elokuvassa Noke lähestyy lasta aivan äänettä, avaa suunsa ja vetää varovasti risun pois lapsen kädestä. Tässä vaiheessa kommentoin, että saitko Noke nyt ottaa tuon kepin tuolla tavalla. Nainen kuitenkin sanoo, että kyllä sen sai ottaa, että pääsevät jatkamaan matkaa. Kiitän Noken puolesta ja sanon, että koira varmasti kantaa tätä nyt oikein ylpeänä sitten. Kuin mikäkin showponi Noke sitten kantoikin risua seuraavaan risteykseen saakka, jolloin pudotti sen suustaan jotain muuta mielenkiintoista haistellakseen. Olisin toki saanut Noken olemaan ottamattakin keppiä tai pudottamaan sen, mutta näin sattui käymään sillä kertaa. Toivottavasti vaan lapselle ei jäänyt myöhemminkään mitään hampaankoloon tapauksesta.
  • Lauantaina meillä oli kylässä Noken collietyttökaveri. Tällä oli ollut juoksut vielä kuukausi sitten ja Nokesta kyllä huomasi, että nyt on muuten ihan tosi hyvänhajuinen tyttö käymässä. Ulkona ollessamme Noke yritti parhaansa mukaan riiata kaveriaan maassa ryömimällä, erikoisesti mouruamalla ja häntää heiluttamalla ja toisen korvia nuuskimalla. Suoranaista nylkyttämistäkin yritti toki, mistä kaveri lähinnä vaivaantui ja louskuttelikin jonkun kerran hampaitaan Nokelle. Sisälle tullessamme meno kuitenkin rauhoittui, vaikka Noke selvästi vielä henkisesti kierroksilla kävikin. Kaverin korvat tuli nuoltua aivan läpimäriksi ja häntää heilutettua koko viikon tarpeiksi. Jonkin aikaa kuin kissa kuuman puuron ympärillä tepasteltuaan kaverukset kuitenkin malttoivat nukahtaa suloisesti samaan huoneeseen. Yksin jäädessään koirat erotettiin ovella, ettei tilanne käy liian stressaavaksi kummallekaan. Hyvin olivat molemmat ainakin syöneet ruokansa erillään ollessaan. Tuukka ei ollutkaan ennen nähnyt Nokea noin into piukeana. Itse olen nähnyt aiemminkin, että kun Nokella on niin sanotusti pilkettä silmäkulmassa, niin sen huomaa kyllä jo korvien asennosta. Ne nimittäin ovat jotenkin aivan erityisen terävinä silloin. Ei enää ihan mikään pikkujätkä ole tuo meidän Noksterino.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti