Pieni nokikoira: Kuulumispläjäys

Terve vaan! Täällä Noke-koira. Kun tuo kirjuri ei selvästikään saa asioita hoidettua, niin pitää nyt itse ottaa näppäimistö käpälään ja laitella ylös tapahtumia kuukauden ajalta.

Ensinnäkin, olen avannut uimakauden! Tämä tapahtui jo useampi viikko sitten paikallisessa koirakylpylässä. Minulle ja Pilvi-koiralle oli varattu allasosasto käyttöön tunnin ajaksi ja kävimme liivit päällä vuorotellen ja yhdessä pulikoimassa. Ensin piti vähän aikaa muistella, että mitäs touhua se uiminen olikaan, mutta kävin kyllä kilttinä poikana kovasti kannustettuna noutamassa uimasorsaa vedestä. Sitten vihdoin jonkun aikaa uituani ihmiset tajusivat ottaa hyllyltä pallon, jonka perään olikin paljon kivempi pulahtaa uimaan! Sitä palloa olisin noutanut varmaan toisenkin tunnin altaasta, mutta aika loppui ja tultiin suihkun ja kuivurin kautta kotiin. Ostettiin samanlainen pallo kotiinkin sieltä tulevia uimaleikkejä odottamaan. Turkkini kuulemma oli jotenkin tavanomaista pörheämpi pesun jäljiltä. Itse en huomannut eroa.

Uitettu koira, kirjaimellisesti.

Pallo pallo pallo pallo!

Sitten ollaan käyty parissa mätsärissä. Minut on nyt ilmoitettu paimensukuisten katselmukseen, niin sitä varten Elina on käynyt vähän treenaamassa. Ensimmäisellä kerralla toisten koirien jälkien haistelu oli paljon kiinnostavampaa kuin Elinan taskussa olevat käppänänappulat. Kun Elina sitten vihdoin tajusi ostaa buffetista grillatun makkaran, niin johan muuten muuttui ääni kellossa! Kuljin ihan minne vaan saadakseni palan sitä herkullista grillattua täyslihaista makkaraa. Aivan taivaallista herkkua! Kehässäkin juoksin tosi hienosti makkarapalojen (ja siis toki myös niitä hallussaan pitelevän ihmisen) rinnalla. Tästä mätsärimakkarasta on tulossa nyt ihan perinne. Toivotaan että siellä katselmuksessakin olisi makkarakoju. Tuomarin kopeloinnista en kuitenkaan juuri välittänyt. Tämä tuomarin väistely tuli vähän yllätyksenä, mutta toisaalta itselläni on tuoreessa muistissa viimeisimmät kopeloinnit, jolloin eläinlääkäri on tullut räpläämään silmäluomiani pitkillä pinseteillä. Varmuuden vuoksi sitten suhtauduin siihen tuomariinkin vähän epäluuloisesti.

Jälkimmäisessä mätsärissä kopelointiosuus sujui jo paremmin. Silloinkin sain grillimakkaraa ja pääsin ihan palkinnoille asti, kun olin tuomarin mielestä tosi nätti. Hyvin se homma kyllä sujuikin, enkä häiriintynyt edes edellä juoksevan koiran yllättävistä pyörähdyksistä. Seisomisessakaan ei haitannut, vaikka samaista koiraa leikitettiin jollain pallovirityksellä. Oli niin nälkä ja Elinalla oli sitä taskussa sitä ihanaa makkaraa, niin parempi olla höntyilemättä. Höntyilemällä harvemmin saa mitään herkkuja, sen olen huomannut. Palkintopussissa oli kaikenlaisia erikoisia koiranherkkuja, muun muassa kuivattua kiiviä ja omenaa. Ne annoin heti Pilvin syötäväksi, kun se ei ikinä nirsoile ruuan kanssa. Hyvin maittoivat kuivahedelmät Pilville ja itse söin sitten kanaosuudet niistä herkuista. Lisäksi pussissa oli reilu pötikkä jotain koiranmakkaraa, josta on nyt vuoltu reiluja siivuja nappuloitten kylkeen.

Tuossa mätsärien välissä ehdin muuten käydä Jyväskylässä. Siellä oli hyvät telmimiset taas serkkujen kanssa ja leppoisat lenkit eri seurueissa. Muru-koira vähän ärisi taas, kun satuin vilkaisemaan sen ruokakuppia. En varmasti olisi mennyt sieltä mitään ottamaan omin lupineni, mutta silti rähähti. Liekö ne raskaushormonit vähän sekoittaneet Murun päätä. Poikasia on nimittäin luvassa äitienpäivän tienoille. Kotopuolessa taas sattui jokunen aika sitten sellainen tapaus, että minulla tuli ensimmäistä kertaa toisen koiran kanssa murinaa. Oltiin itseäni puolta nuoremman naapurin huskypojan kanssa jalkapallokentällä leikkimässä, kun jostain syystä, en oikein tiedä itsekään mitä siitä kävi, meille tuli vähän kärhämää ja ihmisten piti komentaa meidät erilleen. Tämän tilanteen jälkeen itseltäni meni hetkellisesti ihan fiilis. Kiertelin vaan kenttää itsekseni ja tuijottelin kaukaisuuteen selkä muita kohti. Kyllä me sen jälkeen vielä leikittiin ja ollaan nähty toisenkin kerran ja kaikki on mennyt sulassa sovussa, mutta täytyy kyllä sanoa, että en yhtään tykkää mistään rähinöistä. Serkkupoikakin kun minua haluaa nylkyttää, niin ennemmin yritän vaan ehtiä alta pois tai vaikka haukkumalla komentaa lopettamaan. Tai sitten annan vaan nylkyttää ja yritän olla ajattelematta koko asiaa. Joku saattaisi siinä tilanteessa hermostua ja näykätäkin, mutta itse yritän ennemmin passiivista vastarintaa kuin mitään rähähtelyä. Sanovatkin, että olen sellainen konfliktinvälttelijä ennemmin kuin mikään riidanhaastaja. Mutta pitää nyt kuitenkin vähän pitää silmällä noita toisia koiria, kun ei niistä ikinä tiedä. Ja onhan tuo omakin saksanpähkinäaivoni kieltämättä vielä vähän kehitysvaiheessa.

Me jätkät vaan tässä odotetaan herkkuja.

Mitäs vielä? Niin käytiinhän me Savonlinnassa viikonloppuna. Matkan parasta antia oli lauantain Ritosaaren-reissu. Oli ihanan aurinkoista ja nautin luonnossa käppäilystä aivan täysin rinnoin. Välillä piti pitää porukkaa vähän kasassa ja olla kuvattavana milloin minkäkin männynkäkkärän päällä, mutta aika paljon sain kyllä vaan juosta ja haistellakin aivot aivan narikassa. Ja paistettiinhan me makkaraakin! Se oli kyllä ihan piste iin päällä. Alla muutama kuva.

Savonlinnassa nähtiin muuten metsässä kissa. Samaiseen kissaan törmättiin myöhemminkin yhden omakotitalon pihassa. Muru alkoi kissalle vähän rähjätä, kun Murullahan on taustaa kissojen kurittamisesta ja supikoirien kanssa taistelusta. Itse vaan tuijotin sitä elukkaa, kun ei noita kissoja ole tullut kovin usein nähtyä. Kissa tuijotti meitä selkä kyyryssä korkealla ja näytti sen verran uhkaavalta, että koin lopulta parhaaksi laittaa häntää matalalle, päätä alas ja korvia taakse luimuun ja nuoleskella vähän suupieliäni. Että osasikin kissa sieltä jostain kymmenen metrin päästä pelkällä tuijotuksella saada oloni tuntumaan niin pieneltä. Melkoinen parivaljakko olemme kyllä Murun kanssa, kun tuossakin tilanteessa edustettiin aika lailla käyttäytymisen äärilaitoja. Jos se kissa olisi sieltä tosiaan päälle käynyt, niin eiköhän Muru olisi sen hoidellut. Onneksi on noita säpäkämpiä koiria maailmassa, niin ei minun tarvitse olla.

Sunnuntainen kotimatka Savonlinnasta sujui omalta osaltani taas tosi mallikkaasti. Juuri kun olimme saapumassa kotiasemalle, niin sattui kuitenkin yksi todella erikoinen tapaus. Lisäkseni lemmikkivaunussa matkusti omistajansa sylissä pieni musta terrieri, joka hieman ennen Lappeenrantaan saapumistamme kävi jostain syystä omistajansa kanssa vessassa. Vähän tuota ihmettelin, mutta en sen kummemmin asialle lotkauttanut korvaani. Pian vaunuun alkoi tulla jostain aika pahaa hajua, mutta en vielä siihenkään kiinnittänyt sen kummemmin huomiota. Ajattelin vaan, että ei taida kovin kummoista ruokaa olla tarjolla viereisessä ravintolavaunussa. Kun meidän asema kuulutettiin, niin lähdin Tuukan kanssa vaunusta siihen välitilaan, josta kuljetaan ulos. Se pieni terrieri seisoi lattialla emäntänsä kanssa ja alkoi murista, kun sitä ohimennen vilkaisin. No menin sitten vastapäiseen nurkkaan ja omistaja otti koiran syliinsä. Sieltäkin vielä jotain vähän ärhenteli. Yritettiin pitää siihen sitten mahdollisimman paljon etäisyyttä, kun tyyppi oli selvästi vähän huonolla tuulella. Aivan yhtäkkiä sitten koiran alle lattialle tipahti muutama pisara jotain epämääräistä liejua. Koirahan alkoi kakkia siihen keskelle käytävää! Varmasti se yritti kyllä pidättää, mutta heti seuraavaksi niin sanotusti urku aukesi ja koiran hanuri suolsi märkää tavaraa kuin hidastetussa filmissä lattialle puolen metrin lätäkön verran! Painauduin tässä vaiheessa aivan niin nurkkaan kuin mahdollista vain oli ja katsoin sieltä Tuukan ja Elinan jalkojen suojasta silmät suurina, että taivas varjele mitä sieltä tulee! Toisella oli kyllä maha aivan totaalisen sekaisin. Muutamista sekunneista oli kiinni ettei ehtinyt ulos asti. Luojan kiitos kukaan meistä ei sattunut olemaan siinä alla silloin. No vähän hämmentyneenä ihmiset sitten astelivat sen lätäkön yli ja Tuukka kantoi minut sylissään ulos junasta tämän toisen koiran omistajan jäädessä siivoamaan parhaansa mukaan mitä nyt vaan ennätti. Oli kyllä hyvin erikoislaatuinen päätös matkallemme!

Mutta jotta tuo tapaus ei nyt kuitenkaan jäisi kenellekään tästä postauksesta päällimmäisenä mieleen, niin tässä vielä pari ihan jotain randomkuvaa viimeisen kuukauden ajalta.