Nokeliini-Pokeliinin miniloma Tukholmassa

Noken marraskuisesta Tukholmanreissusta on jo vierähtänyt aikaa, mutta nyt olemme saaneet koottua Noken mietteet uusimmasta Ruotsinreissustaan. Annetaan siis Nokeliinin itsensä kertoa.

Missä merkeissä alkoi tämä toinen Tukholmanreissusi?

Ei kovinkaan glamorööseissä merkeissä, nimittäin terminaalialueen rekkaparkkipaikan reunassa seisoskelulla. Ei, tällä kertaa minun ei tarvinnut syöksyä sinne kiireellä pissille,  koska olin tehnyt asiani laivalla (kannelle varattuun koirien vessaan ja myönnetään, vähän sen ulkopuolellekin). Tällä kertaa jouduimme odottamaan kyytiä hetkisen, koska autoon piti saada vaihdettua talvirenkaat ennen kuin sillä uskalsi kyyditä meitä arvovaltaisia vieraita. 

Mutta pian tutunnäköinen auto kaahasi paikalle, ja sieltä hyppäsi ulos tuttu poro! Olipa mukava nähdä, puolin ja toisin! Sini paijasi minua niin kovasti että siitä ei meinannut tulla loppua ollenkaan ja Elina sai lopulta hätistellä meidät molemmat autoon että pääsimme edes lähtemään. Tällä kertaa autoon nousemisessa ei ollut minulle mitään ihmeellistä, ja hyppäsin reippasti takapenkille kuin vanha tekijä! Ja sanotaanko että takapenkillä oli ollut jokunen koira myös minua ennen, sen verran paljon hiekkaa oli penkille levitetyn lakanan päällä. Ei se mitään, koska jätin siihen merkiksi vielä hienommat pikimustat tassunjäljet: Nokeliini oli täällä. Myöhemmin kävi ilmi että olin tepastellut parkkipaikalla jossain missälie moottoriöljyssä, joten tassunjälkeni jäi lakanaan ikuisiksi ajoiksi, mikä tarkoitti sitä että kyseinen lakana lensi roskiin. Mutta onneksi oli lakana suojana!

Katselen maisemia.

Miten sujui asettautuminen majapaikkaan?

Minun kohdallani se alkoi riehakkaissa merkeissä. Huomasin pian, että siellä ei päteneetkään ihan samat säännöt kuin kotona, vaan sai selvästikin olla vähän pellossa kuten isäntäväki itsekin. Innoissani hyörin ympäri asuntoa, mallasin suuhun sukkaa ja tohvelia, sekä pyydystin sängyn alta jos jonkinlaista sinne eksynyttä tavaraa. Ei yhtään minun tyylistä, mutta kerrankos lomalla ollaan ja päästellään reissaamisen höyryjä ulos. Löysin sängyn alta mm. iänkaiken vanhan terveyslehden, ja hetken selailtuani sain hepulin ja aloin repiä lehteä palasiksi. Sini liittyi seuraan ja yhdessä pistimme ranttaliksi, kunnes lehti oli revitty silpuksi. Vetoleikkiäkin niillä sivuilla leikimme. Elinan ihmetellessä tapahtunutta Sini pisti tietenkin sen kokonaan minun syyksi, pöh. Mutta mitäs siitä, ralli jatkui kahta kauheampana. Tosin siinä vaiheessa kun olin nostamassa koipea epämääräisen pahvilaatikon viereen, Elina kielsi minua kiireesti, ja minulle selostettiin että tässä huushollissa oltiin kylläkin hiukan pellossa, mutta sisäsiistejä sentään. Ja nolotti siinä itsenikin, olenhan minäkin ollut sisäsiisti jo kauan, mutta en siinä innoissani hyöriessäni sitä jotenkin ajatellut.

Hmm mielenkiintoinen lehti...

Nyt kävi kalpaten.

Miten tässä näin pääsi käymään?

Verratuna aiempaan reissuun, oliko mitään, mikä yllätti sinua Tukholmassa?

Tämä visiittini oli siinä mielessä erilainen, että olen jo kokenut reissaaja ja Tukholmankin jo aiemmin nähnyt. Mutta yksi erikoinen juttu minuun pitää kertoa. Heti ensimmäisenä päivänä lähdimme pienelle kävelylenkille: kävelimme Vasaparkenin läpi, ja pitkin Vasastanin katuja. Olin täysin coolisti, olivathan nämä paikalliset hajut ja kulmat minulle entuudestaan tuttuja. Toisekseen pistelimme menemään aikaa kovaa vauhtia, joten ei ollut edes aikaa pysähtyä lukemaan erinäisiä Ruotsi-koirien taakseen jättämiä aivoituksia. 

Sitten yllättäen pysähdyimme ja kaarsimme... ei voi olla totta: eläinlääkärin vastaanotolle. Mitäs ihmettä tämä on, eihän minua mikään vaivaa. Tulimmeko Ruotsiin asti eläinlääkärille? Epäilykseni heräsivät, ja kiertelin vastaanotolla pahaa aavistellen. Kun minut punnittiin, ja siirryimme lääkärin huoneeseen odottamaan, ajattelin että tästä ei voi seurata mitään hyvää. 

Punnituksessa.

 Vastaanottohuoneessa.

Kun eläinlääkäri ojensi kättään minua kohti ja pölisi jotain omituista kieltä, ajattelin jo että nyt se on menoa. Mutta koittikin jymy-yllätys! Eläinlääkäri antoikin minulle herkullisia lihamaistiaisia! Voi vitsi, sehän maistui. Sain vielä santsiannoksen, ja minua oikein kehuttiin miten hyvin pistelin sapuskat poskeeni. Mitäs tuosta, ilo oli kokonaan minun puolellani.

Ensin luettiin siru.

Hmm, nötköttiä? Aika hyvää.

Lisää, kiitos!

Siinä kaikki! Kuten arvata saattaa, lähdin eläinlääkäriltä hyvillä mielin ja suupieliä nuoleskellen. Kyllä noilla ruotsalaisilla koirilla kelpaa kun eläinlääkärikäyntikin on suorastaan kulinaristinen nautinto. Nyt ymmärsin miksi minulle haluttiin niin kiireellä heti ensimmäiseksi näyttää paikallinen eläinlääkärin vastaanotto.

Ei yhtään hullumpi keikka!

Vasaparkenissa.  Käytäisiinkö vielä uudelleen DjurAkutenissa?

Djurakutenista eli eläinlääkäriklinikalta talsimme takaisin kotiinpäin iltapäiväruuhkassa ja kävimme hakemassa ruuaksi sushi-annokset (ei tosin minulle - minähän en syö kalaniljaskoita! Minulle on aiemmin tarjottu itsetehtyä sushipalaa mutta jätin sen väliin). Elinalla oli minulle nappuloita mukana. Olisin mielelläni syönyt lisää sitä eläinlääkärin nötköttiä, mutta sellaisia hienouksia saa varmaan vaan eläinlääkärillä.

Matkalla sushia hakemaan.

Ihme kalaniljaskoita...

 

 

 

 

 

 

Tutustuitko paikallisiin koiriin?

Aiempaa tuttuani Fia-koiraa en nyt tavannut ollenkaan, koska heidän perheensä on muuttanut talosta pois esikaupunkialueelle. Mutta Vasaparkenin koirapuistossa tutustuin 4-vuotiaaseen Helga-koiraan. Rymysin sydämeni kyllyydestä Helgan kanssa, oli ihanaa päästellä menemään! Yritin vähän lämmitelläkin Helgaa, mutta häntä ei se napannut joten jatkoimme rymylinjalla. 

Minä ja Helga koirapuistossa.

Maasta löytyi jotain kiinnostavaa.

Nyt leikitään

 

 

 

 

 

 

 

Tapasitko muita nelijalkaisia?

Kävimme taas Upplands Väsbyssä morjestamassa hevosia. Pysyttelin turvallisen välimatkan päässä noista jättimäisistä otuksista, mutta uskaltauduin silti paljon lähemmäs kuin viimeksi enkä lähtenyt pinkomaan karkuun. Välillä eksyin jopa hevosen jalkoihin haistelemaan, mutta sieltä minut vedettiin kiireesti pois. Tykkäsin ihan älyttömästi myös Elinan kaverista, jonka hevosta siis morjestimme.

Hevoset on aika isoja otuksia.

Tallikoirana.

Miten viihdyit majapaikassa tällä kertaa?

Majapaikassa viihdyin taas hyvin. Minulla oli oma pinkki matto parhaalla paikalla. Tällä kertaa en torkkunut vessassa, vaikka sekin paikka minulle näytettiin, vaan mieluummin omalla matollani. Parvekkeella tykkäsin taas kovasti hengailla, siellä oli mukavan viileää. Naapurustossa ei harmi vaan ollut niin paljon kyttäämistä kuin viimeksi, kun kukaan ei tullut parvekkeelleen näin kylmällä. Mutta jotain pientä aina tapahtui pihapiirissä ja sitä  seurasin mielenkiinnolla. 

Vieläkin oli tottumista talon ääniin. Monta kertaa juoksin eteiseen kun luulin että joku oli tulossa sisälle, mutta naapurit ne vaan rapussa kolistelivat, ja omat poroni olivat jo turvallisesti sisällä.

Fredagsmys.

Tuolla taitaa tapahtua jotain.

Tulisi nyt edes joku naapuri parvekkeelle.

Oliko reissulla jotain mikä tuntui tylsältä?

No se että nuo minun porot tykkäsi nukkua aamulla niin pitkään oli kyllä minusta vähän tylsää. Itse olin ollut jo pitkään hereillä, joten odotin aina jommankumman sängyn vieressä että heräisivät. Kun toinen poro oli saatu hereille, siirryin toisen sängyn viereen. Mutta kylläpä se kesti.  

Tykkäsin nukkua Sinin yöpöydän alla, ja aluksi ihmettelin miksi sinne mennessäni aina syttyi valot. Sitten tajusin, että onnistuin nojaamaan yöpöydänlampun katkaisijaan ja vahingossa sytyttämään valon, ikäänkuin merkiksi että nouskaahan nyt. Sitten kun porot vihdoin nousivat ylös ja varsinkin kun aloimme tehdä lähtöä jonnekin, riemullani ei ollut rajaa. Hymyilin innoissani, että vihdoin, ja hätistelin heitä nopeammin ovelle. Mukava sopukka oli se yöpöydänalusta. Myös aamupalaa tuotiin yöpöydälle, mutta se ei merkitsevistä katseistani huolimatta päätynyt minun syötäväkseni.

Yöpöydän alla.

Matolla chillailua.

Herätys!

Leipiä! Ja vieläpä sopivasti nenän alla...

Saisiko edes pienet maistiaiset?

 

 

 

 

 

 

 

Oliko reissulla jotain mikä tuntui oudolta?

Ainahan sellaista osuu silmään. Tässä joitakin sellaisia tilanteita.

Koirien käymälä ravintolan edessä?

Joulupukki vai kuumailmapallo?

Ruotsalainen leikkipuisto on kuin
suoraan scifi-elokuvasta.

Ehditkö yhtään ulkoilla luonnossa?

Yhden iltapäivän vietimme Brommassa Judaskogenin luontopoluilla. Se oli ihanaa! Alueella oli koirille tarkoitettuja niittyjä, ja siellä sain juosta niin lujaa kuin koiviltani pääsin! Minulle heitettin jos jonkinlaista keppiä ja olin aivan onneni kukkuloilla. Lisäksi kävelin metsäpoluilla, kiipesin kallioille, hörpin vettä järvestä, etsin välillä piiloon mennyttä Siniä (löysin tietenkin heti), ja sitten taas kirmasin niityllä.

Johan tuli jano.

Vauhdin huumaa niityllä.

Kierin ja pyörin.

Siellä olisin voinut olla vaikka miten kauan! Alkoi kuitenkin hämärtää, joten porot halusivat lähteä kotiin. Mutta helpommin sanottu kuin tehty: porontohelot onnistuivat (kartoista ja GPS:stään huolimatta) eksymään luontopoluilla vielä monta kertaa sen jälkeen kun olivat jo päättäneet lähteä kotiin, joten kävelimme ympäriinsä vielä hyvän tovin. Minua se ei haitannut yhtään, päinvastoin! Mitä enemmän ilta hämärtyi, sitä vaikeampaa oli yrittää arvata oikeaa reittiä. Oli pilkkopimeää kun lopulta löysimme auton. Sen jälkeen uni maittoi itse kullekin.

City-koira St Eriksplanilla.