Parhaaksi pahoinvointilääkkeeksi osoittautui näköjään siis Muru, joka tottuneena automatkaajana näytti Nokelle hyvää esimerkkiä torkkuessaan etupenkillä. Johan nyt! Tämän reissun jälkeen Noken pääkopassa on tapahtunut jonkinlainen muutos ajatuksen tasolla, sillä nyt se nousee itse takapenkille eikä kuolaa tai läähätä autossa enää. Kuopion reissukin saatiin viikonloppuna tehtyä oikein onnistuneesti huoltoasemapysähdyksineen ja joka kerralla Noke hyppäsi itse takaisin kyytiin valtaisten kehujen saattelemana. Eihän se mitenkään ilakoiden autoon menemiseen suhtaudu vieläkään, vaan kävelee korvat luimussa poispäin, mutta nousee kyytiin kun kerran pakko on. Voihan se olla, että Noke ei välttämättä ikinä automatkailusta varsinaisesti tule nauttimaan, mutta onhan tämä nyt aivan mahtava edistysaskel. Nyt pitää vaan jatkaa kovasti harjoituksia ja toivotaan ettei tule takapakkia!
Mutta sitten kuvia. Osa näistä onkin jo ollut Instagramin puolella, mutta kun ovat minusta niin tunnelmallisia, niin laitetaan vielä tännekin näytille. Ihania kesäfiiliksiä!
![]() |
| Mökillä hikisen aamulenkin jälkeen odotellaan sohvan alla rähmällään, että viileälle säädetty ilmalämpöpumppu alkaa tehdä tehtävänsä. |
![]() |
| Särkisaaressa Kuopiossa tuli uitua kallioilta sydämen kyllydestä itse kullakin. Tästä hetkestä muutama sekunti niin Noke pulahti. |
![]() |
| Rannan lumpeita piti käydä harventamassa. |
![]() |
| Kalareissulla auringon laskiessa saatiin hirmuinen hauki ja pienempi kuha. Noke koki parhaaksi kökkiä kokassa kaukana kaloista. |
![]() |
| Tämä tasapainoilukuva on minusta vaan niin hauska! Tuolla tavalla Noke kävi usein hörppimässä vettä ja tutkailemassa rantavettä. |





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti