11. huhtikuuta 2014

Pitkästä aikaa

Pahoittelut blogihiljaisuudesta! Olin viime viikon flunssassa eikä tälläkään viikolla pöytäkonetta ole tullut juuri avattua. Nyt kuitenkin on syytä palata taas asiaan ja normaaliin rytmiin bloginkin osalta.

Sitten viime kuuleman Noken silmätulehdus on parantunut (itse asiassa silmä ei enää rähminyt heti ensimmäisten tippojen jälkeen) ja viimeiset tipat laitettiin silmään eilen. Ollessani sängyn omana äiti kävi lenkittämässä Noken ja näillä lenkeillä taisi olla sitten erityisen kivaa, koska Noke ei olisi ihan jokaisella kerralla halunnut lenkin jälkeen tulla sisään. Menin sitten googlettamaan tällaista käytöstä ja enemmän tuntui löytyvän vastauksia haulla pentu ei halua lähteä ulos kuin pentu ei halua tulla sisään. Pitää nyt seurata että alkaako venkoilla enemmänkin sisään tulemisen kanssa vai oliko sattumaa vain. No kuitenkin, ulkona ollessaan Noke oli nähnyt muun muassa ensimmäistä kertaa joutsenia. Ensitapaamisella joutsenille oli pitänyt raakkua takaisin, mutta tämän jälkeen ne eivät olekaan enää kirvoittaneet Nokelta kommenttia. Toissailtana lähilammella pääsin muuten minäkin näkemään joutsenia ihan lähietäisyydeltä. Hienoja ovat ja niitä sitten tapitettiin Noken kanssa yhtä tiiviisti. Samaisessa metsikössä uskaltauduin päästämään Noken irti. Tuukan kanssa ovat käppäileet paljon ihan irti, mutta hyvin se sujui minunkin kanssani. Hyvä että näin kohtalaisen urbaaneissa olosuhteissa voi tuollaisia irtopätkiä tarjota kuitenkin koiralle. Kiinnitin myös nyt tällä viikolla huomiota Noken askellukseen ja huomasin, että sehän peitsaa välillä hiljaisessa vauhdissa. Eli saman puolen jalat liikkuvat samassa tahdissa eteen ja taakse toisin kuin ravissa, jossa ristikkäiset jalat ovat samassa synkassa. Pitää nyt kiinnittää tähän asiaan huomiota ja kysyä tällaisesta taipumuksesta myös hierojalta, jonne on sopivasti aika ensi viikolla. Tiedä sitten onko jokin paikka jumissa vai onko nuorilla koirilla sama kuin nuorilla hevosilla, että kasvaessaan ja tasapainoa hakiessaan välillä vaan vaihtavat peitsille. Mitään jalkaa Noke ei kuitenkaan onnu eikä muutenkaan mitään paikkaa tunnu aristavan. Mutta että seurataan!

Nokella on tänään kahdet treffit. Ensin tänne tulee käymään eräs opiskelijatyttö, johon tutustuttiin Jyväsjärven rannassa sattumalta. Illalla taas on pentutreffit tiedossa, kun Noke tapaa serkkupoikansa ensimmäistä kertaa. Kivoja juttuja siis! Alla pari kuvaa eiliseltä valoisalta illalta. Tänään ripsi vähän lunta ja ilma on muutenkin aika ankea, mutta kyllähän se kesä sieltä vielä tulee. Viikonloppuna olisi tiedossa taas match showt. Pitää varmaan käydä harjoittelemassa tulevaa katselmusta varten. Viime viikon strategiset mitat olivat muuten 13,3 kg ja 43,5 cm.

Rakas Nalle Lup --- taittokorva!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti