16. joulukuuta 2013

Alkua

Lauantaina lähdettiin jo heti aamusta hakemaan Nokea kotiin. Perillä rapsuteltiin ja kahviteltiin, käytiin paperit läpi ja maksettiin, laitettiin nimet papereihin ja lähdettiin sitten kaikki vähän ihmeissään kotia kohti. Matkalla Noke aloitti pienen linnunpoikasmaisen piipittämisen, jota jatkui parin kilometrin verran. Sitten koira kuitenkin pian hiljeni ja nukahti pää Tuukan kämmenellä. Jaloittelu- ja juomatauolla huoltoasemalla koira käyttäytyi myös oikein tomerasti. Ohi ajoi koko ajan autoja ja rekkoja ja jotkut jopa tööttäilivät, mutta sepä ei pelottanut lainkaan, vähän hämmästytti vain. Hieno poika! Loppumatka sujui oikein rauhallisesti kuljetushäkissä torkkuessa.

Kotiin päästyä annoimme Noken tutustua uuteen kotiin kaikessa rauhassa. Hyvin uteliaasti nenä viisti joka ikisen jalkalistan ja tuolinjalan. Ilta sujui leppoisasti kotosalla jääkiekkoa katsoessa, vaikka olo oli kieltämättä varmaan meillä kaikilla vielä hieman epätodellinen. Noke söi ruokansa mielellään ja kävi välillä sanomalehden päällä ja vähän muuallakin asioillaan. Välillä vähän leikittiin ja sitten kohta nukuttiin makoisasti. Kuitenkin juuri ennen aikuisten nukkumaanmenoaikaa alkoi vikinä ja makuuhuoneeseen rakennetussa häkissä steppailu, jota jatkui sitten on/off yön yli. Sänkyynkin yritti muutaman kerran päästä hyppäämällä, mutta laskimme sitten joka kerta koiran takaisin petiinsä, johon sitten rauhoittuikin. Seuraava yö menikin sitten jo aivan hissukseen, sillä ainakaan minä kohtalaisen kevytunisena en herännyt kuin vasta kuudelta.

Parit ensimmäiset päivät ovat kaiken kaikkiaan sujuneet hyvin opettavaisesti. Olemme esimerkiksi huomanneet, että pienelle koiranpennulle ei kannata järjestää liikaa ohjelmaa eikä leikkiä tule jatkaa liian pitkään, ettei univaje ja päälle jäänyt energiataso sitten purkaudu turhana ulinana ja päämäärättömänä hyörimisenä. Tällaisen käytöksen olemme jättäneet täysin huomiotta ja kehuneet sitten taas kovasti, kun Nokelainen on ollut rauhallinen. Toisaalta Noke on myös ihastuttanut rohkeudellaan kohdata uusia asioita. Ulkoillessa ohi on hurauttaneet esimerkiksi lumiaurat, polkupyöräilijät ja peräkärryt, mutta kertaakaan ei ole edes häntä ole mennyt koipien väliin. Kaikesta ja kaikista kovasti kiinnostuneelta kaverilta vaikuttaa kyllä tämä meidän Noke. Lisäksi Noke on oppinut nimensä todella nopeasti ja ottaa kontaktin kutsuttaessa suurimmassa osassa kerroista. Nokkela poika kerrassaan!

Pensastyömaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti