Elmassa

Nyt vuorossa taas aivan hirmuinen hehkutuspostaus! Oltiin nimittäin eilen näytillä Helsingissä Elma-messuilla paimensukuisen lapinkoiran ständillä ja meni siis niin hienosti. Kerrataanpa ihan kronologisesti tapahtumia.

Perjantaiaamuna meillä tuli aika lentävä lähtö junalle. Olin laittanut illalla kellon soimaan 7:15, mutta olin epähuomiossa muokannut sittenkin viikoittaista herätystä, joka piippaa aina sunnuntaisin ja muistuttaa Noken groomauspäivästä. Tuukan kello soi onneksi 8:15 ja heräsin sitten siihen. Juna lähti 8:44 ja meiltä kävelee asemalle Google mapsin mukaan 21 minuuttia. Ehdin käymään vessassa Tuukan pakatessa reppua loppuun ja puin sillä välin kun Tuukka laittoi Nokea kuljetuskuntoon ja sitten mentiin hippulat vinkuen! Edellisenä iltana oli satanut märkää lunta ja siinä sitten tarvottiin Noken kanssa kohti juna-asemaa. Matkalla Noke ehti sentään hätäisesti toimittaa molemmat hätänsä, joista jälkimmäistä en tosin ehtinyt jäädä korjaamaan roskikseen. Lopulta oltiin perillä juna-asemalla ja vilkaisin kelloa, joka näytti 8:38! En vieläkään aivan ymmärrä, miten pääsimmekään asemalle niin nopeasti, mutta olo oli kuin jollain suurenmoisella superihmisellä. Junassa sitten vaihtelin vaatteita, kävin hakemassa aamupalaa ja katsoin peiliin. Noke oli kaikesta sählingistä huolimatta aivan iisisti. Uskomaton pokka kyllä kaverilla.

Mikäs tässä lemmikkivaunussa matkatessa.

Pasilassa jäätiin junasta ja käytiin epähuomiossa lähijunalla Helsingin rautatieasemalla, kun tietenkin piti toiseen suuntaan lähteä. Tämän töppäyksen laitan oman aamukiireen piikkiin. Noke otti junien odottelun rennosti ja ihmiset hymyilivät hyväksyvästi laiturilla makoilevalle koiralle. Noke kulki myös ensimmäistä kertaa liukuportaissa. Myöhemmin tosin huomasin, että eihän koira edes saisi mennä liukuportaita, mutta hyvin siis sujui liukuvalle hihnalle hyppääminenkin.

Mikäs tässä asemalaiturilla makoillessa.

Hitusen aikataulusta myöhässä päästiin kuitenkin serkun autolle, jolla lähdettiin reissun ensimmäiseen varsinaiseen etappiin eli tallille. Sielläkin Noke oli niin reippaasti! Ensimmäisellä kerralla samaisella tallilla toukokuussa Noke hötkyili alkuun hevosista jonkun verran, mutta nyt oli hevosen lähellä alusta asti huomattavasti rennommin. Pihaton hoitokarsinan nurkassa ei mennyt tassu paniikkinappulalle, vaikka hevonen nosteli jalkojaan ja pörisi Nokesta kiinnostuneena. Silti Noke kunnioitti isompaansa ja lenkillä ollessamme vilkuili kyllä fiksusti tasaisin väliajoin, missä se hevonen oikein on tulossa. Sanoin serkullekin, että olipa tämä oikein hyvää harjoitusta lauantain messuja varten, sillä siellä tuskin tätä suomenhevosta isompaa eläintä eteen tulee. Hauska oli myös huomata, että kun serkku lähti tekemään ratsain vielä yhtä kierrosta maastoradalla, niin Noke oli jo sen verran tähän parivaljakkoon leimaantunut, että olisi halunnut lähteä ravaavan ratsukon perään. Ei kuitenkaan lähtenyt kun kerran kielsin, vaan tyytyi vain tähyilemään jälleen kerran yhden upean maastoesteen päältä.

Mikäs täällä esteen päällä kekkuloidessa.

Tallin jälkeen pääsimme serkun kyydillä kaverini luokse. Siellä Noke pääsi harjoittelemaan lapsen kanssa toimimista ja oli jälleen kylässä todella rauhallisesti. Nelivuotias antoi Nokelle muutaman herkun kädestä ja Noke haisteli kohteliaasti tungettelematta pientä kaveria. Loppuaika meni nuokkuessa eikä Noke ollut ihmetellyt lyhyttä poistumistanikaan, vaan ollut aivan coolisti vaikkakin tarkkaavaisesti silloinkin. Tästä kyläpaikasta sitten jatkettiin yökyläpaikkaan, jonne saavuttaessa Noke oli jostain syystä aivan pörheänä. En tiedä saattoiko se muistaa paikan heti bussista astuttuamme, mutta askeleeseen tuli kyllä kymmenisen senttiä lisää ilmaa. Perillä oli sitten jälleen tuttu ihminen vastassa ja Noke pääsi lepäilemään ja piehtaroimaan ihanien karvalankamattojen päällä. Sängyn alta löytyi vielä pieni koiran jalkapallo, jota oli Nokenkin mielestä ihana retuuttaa.

Lauantaina lähdettiin sitten kohti Messukeskusta ja löydettiin sujuvasti perille ja oltiin oikein sopivasti ajoissa paikalla. Eläinten sisäänkäynnillä näytettiin kulkulupa ja lähdettiin ponien ja alpakoitten sun muitten ohi kohti paimensukuisten messuständiä. Siellä sitten päivystettiin kolme tuntia ja koko kolmen tunnin aikana taisin vain kaksi kertaa ehtiä katsomaan ympärilleni ja hätäisesti napsaista parit kuvat, sillä muuten oli joku koko ajan Nokea silittämässä ja jututtamassa. Ihmiset tosi kivasti kyselivät koirasta ja kysyivät lupaa saada silittää. Ihan silittely- ja esittelykappaleeksi Nokehan sinne oli tuotukin, joten tokihan Nokea sai tulla rapsuttelemaan. Ja rapsutuksia sitten tulikin ihan käsittämätön määrä!

Mikäs tässä tutustuessa.

Messujen aikana kului pussillinen kuivattuja kalkkunaherkkuja, kun annoin varsinkin pienimpien messukävijöiden syöttää Nokea kädestä. Luulen että tämä taktiikka oli todella nokkelasti valittu, sillä Noke sai palkkaa ollessaan pienten lähellä ja pienet taas saivat mukavan kokemuksen, kun koira nuolaisi herkkupalan kämmeneltä. Useamman kerran kävi niin, että lapsi ensin vähän jännitti Nokea, mutta uskalsi sitten kuitenkin ojentaa kätensä ja kun Noke sitten nuoli herkkupalaa kädeltä, niin lapsen jännitys purkautui aidon onnellisena nauruna. Yksi tyttö puolestaan sanoi, ettei uskalla antaa mitään Nokelle, kun se kuitenkin puree samalla. Hänkin sai sitten kuitenkin lopulta positiivisen kokemuksen, kun Noke oikein varovasti nuolaisten otti tarjotun kalkkunapalan suuhunsa. Nokella oli kyllä lasten keskellä yllättävänkin hyvä pelisilmä ja rohkaisi arimpiakin lähestymään pienellä hännänheilutuksella ja varovaisella nuuhkimisella. Luulen kyllä että saatiin ainakin muutamalle lapselle miellyttävä koirakohtaaminen tarjottua!

Mikäs tässä nuuhkiessa.

Muutaman ihmisen kanssa juteltiin pitkäänkin koirista ja paimensukuisista ja muutama ihminen puolestaan tuli ihan kysymään minulta neuvoa johonkin koiraongelmaan. Neuvoin sitten miten itse saattaisin tehdä, mutta tähdensin myös, että en toki mikään ammattilainen ole ja itselläkin vasta ensimmäinen koira menossa. Kumma juttu millaisen auktoriteetin se lainassa ollut treeniliivi oikein loikaan. Omista kokemuksistani Noken kanssa kerroin kyllä mielelläni ja mikäs niistä kertoessa, kun kaikki on sujunut meillä niin helposti. Noke saikin paljon kehuja ja ihmettelyjä osakseen, että miten voi olla noin fiksu ja hyväkäytöksinen näin pienenä. Minähän tietenkin hymyilin ja nyökyttelin aivan onneni kukkuloilla moista suitsutusta kuunnellessani. Aina yhtä mukava kuulla, että oma koira on jonkun toisenkin mielestä siis niin hieno! Messukävijöiden joukossa törmättiin sattumalta myös Noken isän omistajaan. Tämä näytti ensin puhelimensa taustakuvaa omasta soopelin värisestä koirastaan. Itse kehuin kyseistä koiraa kauniin väriseksi ja olin juuri jatkamassa, että Noken isä on juuri tuon värinen, kun mies sitten hätkähti Noken esittelykyltin nähtyään, että heidän koiransahan on Noken isä! Tämän hoksauksen jälkeen sitten juteltiin vielä entistä tuttavallisemmin ja mies rapsutteli Nokea vielä ihan erityisesti ja taisi kuvankin ottaa. Sanoin että Noken kanssa ei ole kyllä ollut mitään ongelmia, johon hän tuumasi, että eipä kuule isänsäkään kanssa ole ollut. Noken isän omistajan lisäksi Nokea rapsutteli myös perhe, joka osoittautui jutellessamme Noken sisaren omistajiksi. Olipa hauska heihinkin törmätä ja todettiin, että toivottavasti ensi keväänä katselmuksessa jälleen nähdään. Oikein kiva oli kuulla Noken sukulaisten kuulumisia.

Mikäs tässä ihmisvilinää seuratessa.

Lisäksi messuilla tietenkin nähtiin kaikenlaisia erilaisia eläimiä. Vastapäisellä areenalla juoksi välillä koiria, poneja, hevosia ja alpakoita ja mitähän vielä. Viereisellä ständillä puolestaan oli aika kiinnostava vuohi rapsuteltavana ja jostain läheltä kuului kerran myös aasin jumalaton mylvintä, jota Noken piti kuunnella aivan pää kallellaan. Mistään Noke ei kuitenkaan säikähtänyt, vaan oli juuri sellainen reipas mutta rauhallinen juniori, mitä sen esittelytekstissä kerroinkin olevan. Kolmituntisen messuvuoron viimeisellä puolituntisella huomasi Noken olevan kuitenkin jo vähän väsynyt, mutta kohteliaasti nuuhkaisi silti kaikkia hänestä kiinnostuneita. Kun seuraavat esittelykoirat saapuivat ständille, niin liukenimme Noken kanssa paikalta vähän päästämme pyörällä. Ennen kotimatkaa kävimme vielä palautumassa Tuukan veljen luona ja sitten suuntasimme juna-asemalle ja hyppäsimme junaan.

Junan lemmikkiosastossa olikin sitten ihan taas toisenlaiset bileet, kun kyydissä oli yksi chihuahua, yksi vasta kymmenviikkoinen pomeranialainen, kaksi perhoskoiraa, yksi schipperke ja taisi sinne tulla lopulta vielä joku isompikin labradori tai vastaava. Toisen perhoskoiran kanssa oli Noken mielestä ihana haistella ja kyllähän Noke yritti sitä tyttöä vähän lämmitelläkin. Päästiin kuitenkin hyvässä järjestyksessä kotiasemalle ja ulos junasta. Noke riensi asemalla heti ensimmäiseen lumihankeen piehtaroimaan ja nollaamaan päätään. Kyllä nauratti ja tuntui lämpimältä omassakin rintamuksessa katsella sydämensä kyllyydestä lumesta nauttivaa koiraa. Vähän oli kyllä myös yliväsynyttä fiilistä ilmassa kieltämättä ja muutama ulvontahaukku tuli viimeistään silloin, kun Noke huomasi Tuukan kävelevän meitä vastaan. Kotiin tullessa sitten meni hetkinen ennen kuin Noke lopulta malttoi käydä nukkumaan. Syömisen ja unien jälkeen olikin kiva mennä taas ulos lumeen telmimään. Täällä satoi torstai-iltana lunta ja Noke luonnollisesti iloitsee kovasti uusista sääoloista. Lumessa on ihana piehtaroida, sitä on ihana aurata nenällä ja työntää kuonoa jokaiseen jalanjälkeen ja koloseen. Lisäksi lumipalloja on kiva jahdata ja napsia ilmasta kiinni ja sitten maiskutella. Lumi myös innostaa ihan erilaisiin hepuleihin ja sitten mennäänkin ympyrää aivan täysillä. Oikein hauskaa katsottavaa! Toiveissa on saada meille uusi kamera, jolla voisi jatkossa tallentaa näitä Noke-hetkiä entistä paremmin.