15. syyskuuta 2014

Johan on

Eilisen postauksen jälkeen lähdettiin käymään koirapuistossa Noken kanssa. Siellä sitten olikin kivoja koiria ja etenkin pari aika ihanaa vanhempaa tyttökoiraa, mutta kesken leikkimisen kävi sellainen kurja tapaus, että Noke juoksi vinottain päin puuta oikea lonkka edellä. Sen verran kolahti, että Noke vinkaisi parikin kertaa eikä varannut hetkeen painoa lainkaan tuolle oikealle takajalalle. Minä heti sitten kokeilemaan, että menikö joku paikka nyt oikeasti katki jalasta, mutta ei aristanut kosketusta ja jatkoi hyvin pian leikkimistä aivan normaalisti. Vähän aikaa oltiin vielä tämän jälkeen puistossa ja seurailin Noken askellusta herkeämättä, mutta en nähnyt mitään viitteitä ontumisesta. Itsehän tuijotan Noken askellajeja ja liikkumista aika tarkkaan muutenkin. Ehkä tämä juontaa juurensa hevoshistoriaani, kun pitää koiriakin katsoa koko ajan, että ovatko ne yhtään epäpuhtaita kulkiessaan. Täytyy nyt seurata tilannetta, mutta jospa selvittiin vain tärähdyksellä ja säikähdyksellä.

Tänään puolestaan päästiin ilmoittautumaan mukaan rally-toko-kurssille! Tosi kiva juttu päästä taas harrastamaan jotain Noken kanssa. Tällä hetkellä meidän vähäiset treenisessiot onkin rajoittuneet lähinnä läheisen jalkapallokentän laidalle, jossa ollaan jokusen kerran käyty vähän perusjuttuja tekemässä. Lisäksi sitten vapaana ollessa lenkkipoluilla on toki otettu luoksetuloja, odottamisia ja sivullemenemisiä, mutta virkistävää kyllä päästä ohjaukseen tekemään järjestelmällisesti ja oppimaan uutta.

Tänään löydettiin muuten lähimetsästä juoksuhauta. Lisäksi Noke kakki kaksi kertaa kolmella jalalla. Kyllä vaan, kolmella jalalla. Ei nimittäin laskenut enää sitä yhtä jalkaansa alas pissimisen jälkeen. Sitten kun alkaa kakkia kahdella jalalla niin lupasin soittaa iltapäivälehteen juttuvinkin.

Jahas, mikähän tämä tällainen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti