23. kesäkuuta 2014

Mökkikoira II

Tässä kun on ollut juhannusta ja muuta kissanristiäistä, niin on jäänyt blogi tyystin päivittämättä! Laitetaan nyt ylös parin viikon tapahtumat.

Juhannusta edeltävä viikonloppu sujui mökillä syntymäpäivieni merkeissä ja sisko haki Noken paikalle ihan erikseen iltaa viettämään. Mukavasti meni taas ja Noke pysyi taas pihassa, vaikka mökkitien portti oli koko ajan auki. Jälleen koira touhuili mielellään kaikessa mukana ja ui koko porukasta eniten ihan hyytävän kylmässä vedessä. Välillä haukahteli naapurille ja välillä taas tuhahteli kuuluvasti nähdessään jäniksen. Sunnuntaina oli niin lämmin päivä, että voitiin makoilla laiturilla ja kannustaa Nokea hyppäämään laiturilta. Kovasti teki mieli ja pari kertaa mulahtikin laiturin rannanpuoleiselta nurkalta alas. Kotiin tultua koira oli väsynyt, sillä se ei ollut malttanut mökkimaisemissa nukkua lainkaan. Käytiin vielä kuitenkin sovituilla treffeillä Urho-koiran luona, minkä jälkeen Noke sitten kuukahtikin väsyneenä mutta silminnähden onnellisena.

Viime viikolla käytiin Noken 8kk-päivänä match showssa, jossa Noke pääsi leikkimään serkkunsa ja Sami-koiran kanssa. Loppua kohden Noke oli selvästi väsynyt ja vähän yliaktivoitunut ja jopa ensimmäisen kerran haukahti Samin yrittäessä ottaa pehmokettua Noken suusta. Ensimmäisen ja ainoan kerran olen nyt tuollaisenkin reaktion Nokelta todistanut, sillä aiemmin Noke on ennemmin aina luovuttanut lelunsa toisille kuin alkanut niitä puolustaa. Eipä se tämän yhden kerrankaan jälkeen ole mitään leluja tai keppejä sun muita puolustanut, mutta laitetaan ylös tällainen huomio vastaisuuden varalta.

Juhannus meni niin ikään mökkimaisemissa. Matkalla kaverin mökille käytiin Noken kanssa Tuukan mökillä, jossa Noke muina miehinä pissi marjapuskien juurille poikien tyylillä. Pari viikkoa sitten siis vasta oppi asiansa näin hoitamaan ja nyt ei juuri vanhalla tavalla enää teekään. Välillä varsinkin kapeampia tolppia vasten pissiessä jalka nousee liioitellun korkealle ja tulee tehtyä tahattomia ristiaskeleita ja hyppyjä. Itse lorotus tällaisessa tilanteessa menee usein myös maalista ohi. Kieltämättä tämä uusi jätkien tapa huvittaa välillä suuresti, mutta eihän toiselle nyt nauraa saa ja eiköhän tuokin homma ala sujua tässä kesän mittaan ihan ilman huojumistakin. Pääasia että tietävät nyt toiset koirat, että Nokisutari kävi täällä.

Jatketaan juhannuksesta. Ensin mentiin siis Tuukan mökille, jossa Noke pääsi rallittamaan Muru-koiran kanssa. Koirat olivat ensimmäistä kertaa yhtä aikaa mökillä ja Murun reviirillä, mutta oikein hyvin sujui ja molemmat tuntuivat nauttivan suuresti toistensa seurasta. Ja hirmuista kyytiä painelevatkin menemään hienoisesta kokoerosta huolimatta, oikein tanner tömisi. Lähtiessämme Muru jäi jopa ihan huutelemaan perään, kun oli niin mukavaa ollut yhdessä. Suloisia tyyppejä!

Kaverini mökillä Noke pääsi paimentamaan vähän pienempää laumaa. Varsinkin kaverini 90-vuotiaasta mummosta Noke tuntui pitävän ihan erityistä huolta. Yölläkin oli saattanut mummon vessareissulta takaisin makuuhuoneeseen saakka. Mummo puolestaan kehui Noken olevan rauhallisin koira, jonka on ikinä nähnyt. Muutenkin Noke keräsi pisteitä rauhallisuudellaan, vaikka olikin mielellään taas mukana kaikessa menossa. Kun lähdettiin kaverin kanssa metsään koiran kanssa kävelemään, niin Noke kävi aluksi tuuppaamassa meitä molempia polvitaipeisiin kuonollaan. Tätä kuonolla tökkimistä kun Noke on harrastanut erinäisissä käänteissä jo aiemminkin, niin ei kai sitä muuten voi tulkita kuin jonkinlaisena paimentamisena. Eli kai tässä poroja Noken ollaan kaikki.

Kotimatkalla koukattiin taas toisen mökin kautta ja suurin uutinen tuolta reissulta taitaa olla se, että Noke notkahti taas pari kertaa laiturilta uimaan. Tuota kun vähän vielä jalostaa, niin eiköhän sieltä ala jonkinlainen corgiflopmainen näyttävämpikin tyyli löytyä. Lisäksi Noke kävi varmaan kieriskelemässä jossain epämääräisessä, sillä kotiin päästyä saatiin pestä koira pitkästä aikaa. Tämän sepustuksen jälkeen lisätäänpäs liuta kuvia ja video siitä laituripulahduksesta.

Jo 8 kuukautta!
Kyllä vaan, 8 kk.
Sama ilme heinikossa.
Haketta! Kasa haketta!
Lentoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti